Tomppa ja Henkka

Jokunen viikko taaksepäin ajelin meidän tuliterällä Sprintterillä. Hienompaa tila-autoa saa hakea. Varsinainen paketti-autojen mersu(sic!). Isäntä oli edellisenä päivänä peruuttanut tolppaan ja takaikkuna helmeili rakeisesta lasista. Soitin perään ja kyselin, että mitä on käynyt. En kai minä vaan ollut ehtinyt kolhia autoa. Isäntä naureskeli ja totesi, että kävi vähän lähellä. Seuraavana päivänä loput ruudusta oli jo pudonnut katuun ja jesarilla paikattu sisäruutu kunnolla kiinni.

Ilta oli mikä tahansa torstai. Mitään erikoisempaa ei tapahtunut ja tuntui, että vain ammattilaiset olivat liikenteessä. Jossain kahden jälkeen vietin aikaa Roban Delishissä juoden kahvia ja jutellen niitä näin myyjien kanssa, kun ulkoa tuli keski-ikäinen mies pukeutuneena vakosamettitakkiin ja tiedusteli erittäin humaltunein sanoin oliko ison auton kuljettaja paikalla. Ilmoittauduin hetken harkinnan jälkeen. Enpä tiennyt mihin sitä joutui.

Tomppa ja Henkka kömpivät sisään pienen neuvottelun jälkeen ja samettitakkimies alkoi sitten tekemään kauppaa kanssani, josko suostuisin heidän kuskikseen loppuillaksi. No ensin yritettiin Jonesiin. Portsari ei päästänyt Tomppaa sisään, koska tästä on ollut ennenkin tarpeeksi harmia. Sitten mittari päällä puitiin asiaa ovella. Tomppa yritti välillä väkisin sisään ja hänet viskottiin ulos. Lopulta Henkka alkoi läimimään Tomppaa ja portsari alkoi hermostumaan. Tomppa oli kuulema aikaisemmin lentänyt pihalle kourittuaa jotain naista. Tomppa koki kuitenkin itsensä uhriksi tilanteessa. No sisäänpääsyä ei tullut. Ukot kyytiin ja Pataässään. Kello oli kymmentä vaille pilkun mutta jotenkin Henkka sai puhuttua itsensä ja ystävänsä sisään. Minullekin oli kuulema viini tilattu pöytään mutta kieltäydyin kohteliaasti. Jäin sen sijaan odottelemaan sivummalle matkan jatkumista. 20 minuuttia myöhemmin Henkka kävi koputtelemassa ovea ja pyysi siirtämään auton ovelle. Sitten olikin Tomppa kateissa. Herrat kulkivat ristiin Pataässän ovensuussa kunne päätyivät takaisin autoon. Siinä samassa sitten Baarista purkautui isohko seurue, jotka päättivät tulla minun kyytiini ja mennä DTM:n "homostelukulttuuri" ravintolaan, lainaten erästä paikan vakiokäyttäjää. Henkka oli tällä välin keksinyt pyytää minua ajamaan heidät Jyväskylään, koska faija oli menossa mökille ja piti jotain tavaroita hakea. Sanoin selvittäväni asiaa. Lopulta auto oli täynnä ihmisiä ja johtotähti matkalla Iso Robertinkatua. Viereeni istui ehkä 20 kesäinen kloppi, joka kertoi vahvasti pohjanmaalaisittain murtaen ostaneensa ison timantin ja antavansa sen jollekin tytölle. Siinä samassa hän esitteli timanttia, jonka täytyi olla lasia. Kaveri puhui sekavia vauhtiajoista ja soitti levyltä jotain tanssimusiikkia.

Päästyämme osoitteeseen etupenkin kaveri tarjoutui maksamaan kyydin, eikä häntä näyttänyt ihmetyttävän, että kyyti maksoi reilusti yli 20 euroa vaikka matkaa oli ehkä parisen kilometriä. Mittari oli nimittäin pyörinyt taas siitä asti, kun Henkka pyysi tulemaan ovelle. Kaverin kortti ei toiminut, joten hän päätyi maksamaan satasen setelillä, joka sitten nielikin koko käteiskassani. Tomppa ja Henka päätyivät sitten ravintolaan vielä ennen pilkkua ja pyysivät minua jälleen odottamaan. Pohdin mitä tekisin Jyväskylän suhteen mutta isännän puhelin oli kiinni. En viitsinyt lähteä, koska tiesin auton olevan inva-ajossa koko seuraavan päivän. Seurasin sitten sivusta kuinka Henkka palloili röökialueella juoma kädessä ja joutui sitten sanaharkkaan portsarin kanssa. Lopulta valkoviinit olivat paidalla ja Henkka matkalla sisään selvittelemään välejä. Tomppa sai tilanteen rauhoitetuksi ja sitten alettiin etsiä kyytiä Jyväskylään. Kaverit maksoivat odottelusta ja toisen auton tilaamisesta mittariin kolmekymppiä. Kovasen auto saapui lopulta paikalle ja selitin tilanteen kuljettajalle ja yritin saada Henkkaa käyttäytymään. Poistuin hetkeä myöhemmin paikalta ja ajoin otin Annankadun tolpalta täyden auton perä-espooseen.

En saanut tietää pääsivätkö he koskaan Jyväskylään saati Ivaloon, jonne oli määrä matkata. Ehkä näen jossain Kovasen Transportterin sifralla 208 ja törmään vielä samaan kuskiin. Ei sitä koskaan tiedä.