"No en mä sit tuu.."

Perinteinen keskiviikko yö. Tuskallisen odottelun tuloksena auto on valunut Kampin tolpan ensimmäiseksi. Luen kirjaa, kun nuorempi mieshenkilö hoippuu autolle kaksi juustohampurilaista kädessä. Hän avaa oven ja kysyy onko auto "auki". Katson ivallisesti ja totean, että auto on "auki". Kaveri tulee jo sisään mutta urani viisastuttamana kehotan häntä syömään ensin. Poika katsoo hölmistyneenä ja toteaa "No en mä SIT tuu", laittaa oven kiinni ja menee etsimään takana olevan Kovasen kuskia.

Olen aina ollut suhteellisen avomielinen einesten kuljettamiseen ja jopa juomien juomiseen autossa mutta päätynyt arvioimaan tilanteen tarkkaan ja tällä kertaa olin aivan varma, että suolakurkut olisivat olleet penkillä jo Fredan ja Eteläisen Rautatiekadun kulmassa. Ihmisillä on tosin jokin ihmeellinen käsitys siitä, että taksissa saa tehdä melkeinpä mitä huvittaa. Minulta on jopa kahdesti kysytty, tosin ulkomaalaisten toimesta, saako autossa tupakoida..

Kerran otin ison auton tilauksen Pasilan veturitalleille, jossa oli jokin tapahtuma päättymässä. Tilaus oli tehty nimellä ja siinä oli ilmoitettu päämääräksi Katajanokka. Porukkaa oli kuin pipoa päästyäni paikalle ja kaikki tietenkin halusivat autoon. Neljänneltä kysyttyäni oliko hän tilauksen nimen omaava henkilö. Vastaus oli vain "joojoo" ja parrua alkoi lappaamaan kyytiin. Kohdekkin muuttui Apolloksi. Päästyäni oikealle tielle alkoi sitten takapenkiltä eräs nainen huutelemaan, että "laita voice tai nrj". No siinä sitten yritän ajaa manuaalivaihteista autoa täynnä jengiä ja vaihdella kanavaa radiosta, joka hädin tuskin soittaa radio rockia edes Kehä ykkösen pohjoispuolella. No sain Voicen päälle niin eiköhän ääni kuulu "huono biisi, laita nrj". Tein työtä käskettyä. Helvetti sentään olen TAKSINKULJETTAJA enkä mikään DJ. Puolet matkasta menee aina jonkin hemmetin iskelmän hakemiseen ja siinä samassa ajetaan kolme kertaa punaisia päin sulkuviivan yli. Eikä siitä mitään tippiä edes saa. Tästä lähtien, kun alkaa musiikista vinkuminen, laitan radion kiinni ja totean, ettei firma oikeastaan maksa teostoja, eikä tässä autossa saa soittaa musiikkia.

Räikeinpä esimerkkinä toukokuinen yövuoro. Allani oli silloin Transportterinromu. Ajattelin kääntyä vielä kerran keskustan kautta. Poimin tolpalta 14 naisen ja miehen kyytiin. Matka oli Hyrylän kautta Keravalle. Ymmärrykseni mukaan pari ei ollut tuntenut toisiaan kovin pitkään. Jossain sitten Tuusulan moottoritiellä huomasin, että nainen katosi taustapeilistä. Mies istui selkä meno suuntaan aika lailla minun takanani. En sitten tiedä oliko se hetken rakkautta, vaiko minun soittamani Princen tuoreen Lotus Flow3r -levyn, käännettyäni taustapeiliä nainen oli polvillaan auton lattialla ja nautinnon kohteena tuskin oli Mikonkadun Pystygrillin tuote. Päädyin sitten vain laittamaan musiikkia pari pykälää kovemmalle ja arpomaan mitenhän kohteeseen ajettaisiin. Reitti ei mennyt ehkä ihan nappiin mutta eipä se takapenkkiläisiä tuntunut haittaavan. Kilometriä ennen ensimmäistä kohdetta näin taustapeilistä pystyyn nousevan naisen, joka heilautti käsillään hiuksiaan ja kysyi olemmeko jo perillä. Yritä siinä sitten pokkaa pitää. Työkaverini totesi vain, että en ollut tainnut ajaa isoa autoa ennen..

Tällä hetkellä kilpailu on mennyt siihen tilaan, että kuskit eivät enää uskalla kieltää juomista tai syömistä. Kohta varmaan nokitetaan tolpilla. Toiset antavat paneskella, toisissa on oksennuspussitkin valmiina. Ei enää väliä. Ennen oli kysyntää enemmän ja silloin valikoitiin mahdolliset ongelmat pois. Parin kuukauden päästä ei tarvitse enää muistaa ottaa mäkkäristä mausteita mukaan, kun seuraavan taksin penkillä on jo valmiiksi sinapit ja ketsupit.

Tomppa ja Henkka

Jokunen viikko taaksepäin ajelin meidän tuliterällä Sprintterillä. Hienompaa tila-autoa saa hakea. Varsinainen paketti-autojen mersu(sic!). Isäntä oli edellisenä päivänä peruuttanut tolppaan ja takaikkuna helmeili rakeisesta lasista. Soitin perään ja kyselin, että mitä on käynyt. En kai minä vaan ollut ehtinyt kolhia autoa. Isäntä naureskeli ja totesi, että kävi vähän lähellä. Seuraavana päivänä loput ruudusta oli jo pudonnut katuun ja jesarilla paikattu sisäruutu kunnolla kiinni.

Ilta oli mikä tahansa torstai. Mitään erikoisempaa ei tapahtunut ja tuntui, että vain ammattilaiset olivat liikenteessä. Jossain kahden jälkeen vietin aikaa Roban Delishissä juoden kahvia ja jutellen niitä näin myyjien kanssa, kun ulkoa tuli keski-ikäinen mies pukeutuneena vakosamettitakkiin ja tiedusteli erittäin humaltunein sanoin oliko ison auton kuljettaja paikalla. Ilmoittauduin hetken harkinnan jälkeen. Enpä tiennyt mihin sitä joutui.

Tomppa ja Henkka kömpivät sisään pienen neuvottelun jälkeen ja samettitakkimies alkoi sitten tekemään kauppaa kanssani, josko suostuisin heidän kuskikseen loppuillaksi. No ensin yritettiin Jonesiin. Portsari ei päästänyt Tomppaa sisään, koska tästä on ollut ennenkin tarpeeksi harmia. Sitten mittari päällä puitiin asiaa ovella. Tomppa yritti välillä väkisin sisään ja hänet viskottiin ulos. Lopulta Henkka alkoi läimimään Tomppaa ja portsari alkoi hermostumaan. Tomppa oli kuulema aikaisemmin lentänyt pihalle kourittuaa jotain naista. Tomppa koki kuitenkin itsensä uhriksi tilanteessa. No sisäänpääsyä ei tullut. Ukot kyytiin ja Pataässään. Kello oli kymmentä vaille pilkun mutta jotenkin Henkka sai puhuttua itsensä ja ystävänsä sisään. Minullekin oli kuulema viini tilattu pöytään mutta kieltäydyin kohteliaasti. Jäin sen sijaan odottelemaan sivummalle matkan jatkumista. 20 minuuttia myöhemmin Henkka kävi koputtelemassa ovea ja pyysi siirtämään auton ovelle. Sitten olikin Tomppa kateissa. Herrat kulkivat ristiin Pataässän ovensuussa kunne päätyivät takaisin autoon. Siinä samassa sitten Baarista purkautui isohko seurue, jotka päättivät tulla minun kyytiini ja mennä DTM:n "homostelukulttuuri" ravintolaan, lainaten erästä paikan vakiokäyttäjää. Henkka oli tällä välin keksinyt pyytää minua ajamaan heidät Jyväskylään, koska faija oli menossa mökille ja piti jotain tavaroita hakea. Sanoin selvittäväni asiaa. Lopulta auto oli täynnä ihmisiä ja johtotähti matkalla Iso Robertinkatua. Viereeni istui ehkä 20 kesäinen kloppi, joka kertoi vahvasti pohjanmaalaisittain murtaen ostaneensa ison timantin ja antavansa sen jollekin tytölle. Siinä samassa hän esitteli timanttia, jonka täytyi olla lasia. Kaveri puhui sekavia vauhtiajoista ja soitti levyltä jotain tanssimusiikkia.

Päästyämme osoitteeseen etupenkin kaveri tarjoutui maksamaan kyydin, eikä häntä näyttänyt ihmetyttävän, että kyyti maksoi reilusti yli 20 euroa vaikka matkaa oli ehkä parisen kilometriä. Mittari oli nimittäin pyörinyt taas siitä asti, kun Henkka pyysi tulemaan ovelle. Kaverin kortti ei toiminut, joten hän päätyi maksamaan satasen setelillä, joka sitten nielikin koko käteiskassani. Tomppa ja Henka päätyivät sitten ravintolaan vielä ennen pilkkua ja pyysivät minua jälleen odottamaan. Pohdin mitä tekisin Jyväskylän suhteen mutta isännän puhelin oli kiinni. En viitsinyt lähteä, koska tiesin auton olevan inva-ajossa koko seuraavan päivän. Seurasin sitten sivusta kuinka Henkka palloili röökialueella juoma kädessä ja joutui sitten sanaharkkaan portsarin kanssa. Lopulta valkoviinit olivat paidalla ja Henkka matkalla sisään selvittelemään välejä. Tomppa sai tilanteen rauhoitetuksi ja sitten alettiin etsiä kyytiä Jyväskylään. Kaverit maksoivat odottelusta ja toisen auton tilaamisesta mittariin kolmekymppiä. Kovasen auto saapui lopulta paikalle ja selitin tilanteen kuljettajalle ja yritin saada Henkkaa käyttäytymään. Poistuin hetkeä myöhemmin paikalta ja ajoin otin Annankadun tolpalta täyden auton perä-espooseen.

En saanut tietää pääsivätkö he koskaan Jyväskylään saati Ivaloon, jonne oli määrä matkata. Ehkä näen jossain Kovasen Transportterin sifralla 208 ja törmään vielä samaan kuskiin. Ei sitä koskaan tiedä.